Suvaitsevaisuudesta ja Kaarinasta

Olen suomalainen on väkevä video. Suomalaisuus on jotain, mikä yhdistää meidät ja myös erottaa meidät. Se kokoaa yhteen ihmisiä, jotka jakavat jotain yhteistä kerrontaa. Tällöin suomalaisuus yhdistää. Mutta se myös erottaa. Se erottaa meidät heistä, jotka ovat ruotsalaisia tai tsekkejä. Suomalaisuutta halutaan myös käyttää erottavana asiana. Ikäänkuin suomalaisuus olisi jotain,  joka on geeneissä ja perimässä. Mutta…

Kaarinan ratas käynnistyy

  Olen muuttanut Kaarinaan. Paikkakunnan vaihdos tuo tullessaan myös uuden poliittisen vaikuttamisen ympäristön. Kirkkonummella olin mukana vuosina 1995-2016. Siis yli kaksikymmentä vuotta. Siellä vaikutin valtuustossa, kunnanhallituksessa, perusturvalautakunnassa, valtuustoryhmän puheenjohtajana ja viimeksi liikuntalautakunnassa. Kirkkonummen historiaa löytyy blogistani, jonka työstäminen alkoi vuonna 2008. Kaarinan toimintaympäristö on hyvin samankaltainen. Vieressä suuri naapuri. Asukkaina koulutetun ja hyvinvoivan väestön lisäksi…